Käyttäjätunnus
Salasana
Uutta Sivuilla

31.7.2009

Kesän Lyngen reissulta valokuvia Galleriassa

Pikalinkit

Säätietoja

Kalastussivustoja

Kalastuskauppoja

Etusivu - Ajankohtaista

1.5.2011

Vappupäivänä kävimme tiputtamassa veneen talviteloilta veteen ja samalla oli tietysti kokeiltava jerkkien uittamista jos vaikka hauki olisi jo otillaan. Jäät lähtivät vajaa viikkoa aiemmin Kotkan seudulta joten vesi oli vielä todella kylmää ja niin oli myös kolea koilistuulikin. Tuttuja paikkoja koluttiin, mutta kaloista ei toviin näkynyt pyrstön vilahdustakaan. Pieniä hauenpoikasia löytyi erään lahden pohjukasta kutuhommia harjoittelemassa ja niille yritimme huonolla menestyksellä tarjoilla uusia Spintube haukiperhoja. Vasta vajaan kolmen tunnin heittelyn jälkeen ensimmäinen kala iski Hannun Buster Jerkkiin. Rauhallisista liikkeistä päättelimme että kala oli varmasti isompaa sorttia. Hetken päästä haavissa oli pulska haukimamma 9.4kg/109cm ja Hannun uusi ennätys - näin on hienoa aloittaa kalastuskausi! Pari pientä pulikkaa tuli tämän jälkeen veneeseen käymään, mutta kunnon syönti odotti lämpimämpiä kelejä.

Vappuhauki

31.7.2010

Mikael Turulin, meidän porukan ruotsalaisvahvistus ja paikallinen kalaopas onnistui 29.7 nappaamaan oikean suurhauen Tukholman Furusundin vesiltä – 13.5kg / 125cm. Kesähelteet olivat tuona päivänä hetkeksi väistyneet sadekelin tieltä ja se oli saanut hauet aktiivisiksi. Mikael kuvasi tapahtunutta tähän tyyliin – ”Minä ja kalakaverini Fredrik lähdimme sateisena aamuna ja fiilinki oli hyvä. Parin heiton jälkeen Fredrik veti 3-4 kiloisen ja 5 minuttia myöhemmin tämä vonkale iski minun M-G Spinnerin (kelta-punainen). Luulin ensin että se oli saman kokoinen kuin Fredrikin kala. Kala veti siimaa ulos joten kiristin jarrun lähes pohjaan. Kala ei kuitenkaan pysähtynyt vaan jatkoi menoaan joten tajusin että nyt on kyseessä jotakin isompaa. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut että se oli näin iso. Uusi ennätys minulle.”

13.5kg / 125cm

Mikael tekee kalastusopastuksia myös suomalaisryhmille joten mikäli Tukholman suurhaukivedet kiinnostavat käy lukemassa lisää osoitteesta www.fishingguide.se.

 

12.8.2009

Kävimme heinäkuussa pohjois-norjassa Lyngenissä kalassa. Reissussa olivat Jussi, Joonas, David, Marko, Hannu ja Gilu. Kelit olivat jälleen pohjois-norjalle tyypilliset, eli kaikkea auringonpaisteen ja rajuilman välillä. Saalista tuli oikein mukavasti, sekä isoja kaloja että monia lajeja (yhteensä 14 eri lajia). Reissun suurin kala oli Gilun nappaama 16.4kg ruijanpallas. Pallas nappasi jigiin 90m syvyydestä joten Gilulla oli melkoinen työ väsytellä kala veneeseen asti. David sai 11.8 kg ja Jussi 9kg pallaksen. Lisäksi tuli useita pienempiä. Ehkä pallaksiakin erikoisempia saalita olivat Markon ja Gilun nappaamat suuret merikrotit (7.4kg ja 10.3kg). Reissun suurin turska painoi 11.6kg ja kissakala 5.1kg, molemmat Jussin pyydystämiä. Mahtavat maisemat ja hyvä kalastus tekivät tästä reissusta ikimuistoisen. Katso kuvagalleriasta reissukuvia!

Lyngen 2009

Kuvagalleria

22.5.2009

Tehtiin LPR:n porukan kanssa äijäläjääntyminen Siuntioon uusille paikoille kalastuksen ja Canastan merkeissä. Paikalle saapui Vesu, Jake, Pete ja Mosse uusine välineineen. Iloinen jälleennäkeminen ja Canasta venyttivät nukkumaanmenon aamuyölle. Puolen päivän jälkeen päästiin itse asiaan. Keli oli turhankin nätti kalastukseen ja hiljaista oli haukirintamalla. Välillä heiteteltiin ja välillä kokeiltiin vetouistelua. 19:31 narahti sitten varjon puoleisesta kivikkorannasta kunnon tärppi. Kivinilkka Buster jerkkiin haksahti kunnon 4.4 kg meritaimen. Aivan mahtava adrenaliinijysäys. Syksyllä uudestaan samoille mestoille jos vaikka tulisi Tommy toisenkin kerran.

Meritaimen 4.4kg

6.5.2009

Hateporukan odotettu kevätreissu oli Vappuviikonloppuna ja suuntautui Kotkan haukivesille. Kuuden kaverin voimin kalastimme kaksi ja puoli päivää ja tuli niitä kaloja kun kovasti jaksoimme yrittää. Jati tuli Tukholmasta mukaan testailemaan miten suomi-hauki nappaa uusimpiin jigi- ja perhovirityksiin. Hauenkutu oli vain pienesti käynnissä ja moni kala oli vielä kutematta, tosin kuteneitakin kaloja saatiin. Keli oli koko reissun ajan aurinkoinen, asteita oli 10-15 (vesi 8-10 asteista) ja tuuli lounaasta. Kaloja saatiin laajalta alueelta kaislikon reunoista ja kivikkorannoilta, mutta ei aivan lahtien pohjukoista. Reissun suurin hauki oli Vesun Buster Jerkillä nappaama 8.15kg. Gilu sai Mantalla 6.1kg ja pari viisikiloistakin käväisi meidän puntarissa. Kalojen keskipainoksi laskettiin 2.1kg. Todella mukava reissu jälleen kerran ja kalastuskausi on näin polkaistu hyvin käyntiin.

Vesu & 8.15kg hauki

Kuvagalleria